Ari Wigelius

Olen ensimmäisen kauden valtuutettu ja haen sinun tuellasi jatkokautta Tampereen kaupunginvaltuustossa. Asun Härmälässä perheeni kanssa, johon vaimoni lisäksi kuuluu kaksi poikaa, joista toinen on esikoulussa ja toinen päiväkodissa. Työskentelen Sähköliitossa järjestöasiantuntijana. Vapaalla pidän kävelemisestä ja pyöräilemisestä. Rakastan myös jalkapalloa ja muuta urheilua.

Valtuutettuna minulla on ollut etuoikeus olla mukana viemässä Tamperetta vahvasti eteenpäin. Haasteen meille on asettanut palveluiden kehittäminen muuttovoiton takia. Tampere onkin panostaneet vuosittain lähes 80 miljoonaa euroa kouluihin ja päiväkoteihin. Minulle on tärkeää, että lapset ja kasvatuksen ammattilaiset voivat viettää turvallisesti päivänsä opetuksessa sekä varhaiskasvatuksessa.

Vanhusten hoivaan tulee panostaa. Arvokas kohtelu tulee olla Tampereen kaupungin kulmakivi vanhusten palveluissa. Työntekijöiden tulee saada tehdä työnsä paremmin kotihoidossa ja aikaa tulee jäädä myös kuulumisten vaihtamiseen.

Mielenterveydellisiin haasteisiin tulee tarttua jämäkämmin, ei ole oikein, että apua joutuu odottamaan liian pitkään. Liian moni jää yksin ongelmiensa kanssa. Ennaltaehkäisyyn on laitettava panostuksia tulevina vuosina.

Kuuntele podcast sarjaani Kuplan ulkopuolella

Tampereen kaupungin henkilöstön tulee voida hyvin töissä. Kaupunkilaisten palvelut paranevat laadullisesti, kun niitä tekevien ihmisten hyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Vuorovaikutusta on lisättävä niin, että kaikki pystyvät vaikuttamaan omaan työhönsä.

Tekemäni valtuustoaloitteet kuluneella valtuustokaudella, Kuntavaalien budjetti, Suosittelijat, Tarinani

Ota yhteyttä:
Ari Wigelius
Tampereen kaupunginvaltuutettu
05068298, ari.wigelius@tampere.fi

Sosiaalisen median tilini:
Facebook, Twitter ja Instagram