Härmälän asukkaat ansaitsevat enemmän Tampereen päättäjiltä

Blogi

Ovatko tamperelaiset päättäjät unohtaneet Härmälän, koska niin tyystin on alueen asukkaat jätetty viime vuosikymmeniä vaille julkisia investointeja alueelle. Kehitystä on saatu aikaiseksi Härmälänrannan alueella, mutta sielläkin lähinnä rakennusyhtiöiden toiveiden pohjalta, eikä asukkaille ole jätetty elintilaa tiivisrakentamisen keskellä. Talvitien päiväkoti oli jo valmiiksi täynnä valmistuessaan, mikä osaltaan alleviivaa päättäjien kyvyttömyyttä vastata alueen palvelutarpeeseen varhaiskasvatuksessa.

Härmälän sydämestä löytyy esimerkeistä pahin, kun Härmälän koulu suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi ja hylättiin useaksi vuodeksi tyhjilleen, ennen kuin perusparannusta lähdetään edes aloittamaan. Tein 23.11.2020 valtuustoaloitteen koulun remontin aikaistamiseksi, jonka johdosta perusparannus olisi mahdollista saada valmiiksi jo syksyllä 2024. Tulevalla valtuustolla on mahdollisuus osoittaa Härmälän alueen lapsiperheille tukensa marraskuun budjettivaltuustossa vastaamalla aloitteeseeni hyväksyvästi.

Puheet Tampereen ja Pirkkalan alueen yhteisestä uimahallista saivat pontta kevään aikana. Härmälänrantaan houkuteltiin vuosia uusia asukkaita mahdollisella uudella uimahallilla, mutta sen sijaan tilalle tuli kallis parkkihalli keskelle asuinaluetta. Tehokkaan tiivisrakentamisen vastineeksi Härmälän asukkaat ansaitsevat oman uimahallin. Hyvä paikka uimahallille olisi nykyisen leirintäalueen vieressä oleva peltoalue. Tämä sijainti mahdollistaisi myös avantouinnin harrastamisen talviaikaan, jonka harrastajat joutuvat tällä hetkellä ajamaan toiselle puolelle Tamperetta.

Uimahallin rakentamiseen menee vuosia, mutta nopealla aikataululla valtuusto voisi laittaa koneet töihin Härmälänrannan uimarannalla. Kuinka suuri investointi olisi kaupungilta pienen uimarannan laittaminen kuntoon? Asukkaat maksavat asunnoistakin enemmän alueella. Kesähelteillä uimaranta olisi tärkeä lähipalvelu Härmälänrannan asukkaille.

Härmälän alueen joukkoliikenteessä piilee pommi syksyllä, koska Pirkkalasta tulee yhä enemmän ihmisiä Nyssen kyydissä, jonka johdosta Härmälän asukkaat uhkaavat jäädä kyydistä Nuolialantien varrella. Härmälänrannasta tulisi lähteä oma bussilinja viipymättä kohti Tampereen keskustaa. Valtuusto yhtyi 21.10.2019 yksimielisesti toivomusponteeni asian puolesta, nyt tämä tulisi laittaa täytäntöön ja avata Niilo Härmälän katu joukkoliikennekaduksi, jonka ansiosta Härmälän asukkaille tarjottaisiin mahdollisuus päästä Nyssen kyytiin.

Tampereen päättäjien tulee nähdä Härmälä vireänä lähiönä, missä on tulevaisuudessa toimivat lähipalvelut kaiken ikäisille asukkaille. Alueen asukkaat odottavat investointeja kaupungilta, nyt on aika laittaa Härmälän julkiset palvelut kuntoon.

Ari Wigelius (sd.)
Härmälä

Kirjoitus on julkaistu alunperin Aamulehdessä 3.7.2021